You are currently viewing Uusi hanke tähtää digiosaamisen parantamiseen
Opiskelijoita tekemässä digitaitokartoitusta

Uusi hanke tähtää digiosaamisen parantamiseen

  • Artikkeli julkaistu:27 tammikuun, 2022

Peräpohjolan Opistolla on alkanut uusi DigiDigi – Innostusta digiosaamiseen -hanke, jonka tarkoituksena on syventää digiosaamista kasvatus- ja ohjausalalla, toisen asteen opinnoissa, vapaassa sivistystyössä ja aikuisten perusopetuksessa.

Yksi hankkeen toimenpiteistä on tarjota opiskelijoille digityöpajoja, joiden tavoitteena on parantaa perusdigitaitoja. Tänä keväänä käynnistyviin digityöpajoihin olemme kutsuneet myös Tornion kaupungin varhaiskasvatuksen työntekijöitä. Digityöpajat alkavat digitaitotestillä sekä tarveselvityksellä. Kartoitamme niiden avulla digityöpajaan osallistuvien tarpeita, kiinnostusta sekä osaamista. Saamme näin suunniteltua heidän osaamistarpeitaan vastaavan digityöpajan.

DigiDigi -hankkeessa kehitämme myös osaamismerkkejä kasvatus- ja ohjausalalle yhteistyössä työelämän kanssa. Osaamismerkit sisällytetään osaksi Peräpohjolan Opiston toimintaa ja opetusta. Osaamismerkkien suunnitteluun kuuluu myös toteuttaa helposti saavutettava oppimateriaali ja ohjausprosessi osaamismerkkien suorittamiseen.

Lisäksi hankkeen tavoitteena on motivoida ja innostaa kohderyhmää hyödyntämään digitaalisuutta työelämässä ja opinnoissa. Tuloksena kohderyhmät ovat saaneet vahvistusta pärjäämiselleen ja tukea toimijuudelleen digitaidoissa ja asennoituminen digitaalisten välineiden käyttöön on muuttunut positiivisemmaksi.

Tiedotamme hankkeen toimenpiteistä Peräpohjolan Opiston nettisivuilla ja sosiaalisen median kanavilla. Seuraa DigiDigi -hanketta somessa #digidigihanke.

DigiDigi – Innostusta digiosaamiseen -hanke on saanut rahoituksen Euroopan sosiaalirahastosta (ESR). Rahoitusta koordinoi ELY-keskus. Hanketta toteuttaa Peräpohjolan Opisto ajalla 1.9.2021 – 30.8.2023.

Lue myös

Kirjoitimme Lapin Kansaan vastikkeen digisyrjäytymiskeskusteluun. Halusimme kirjoituksella tuoda esille sen, että digisyrjäytyminen koskettaa myös nuoria. Lue mielipidekirjoitus tästä.