You are currently viewing Peräpohjolan Opiston henkilökunta kiersi maailman ympäri

Peräpohjolan Opiston henkilökunta kiersi maailman ympäri

  • Artikkeli julkaistu:16 tammikuun, 2023

Peräpohjolan Opiston henkilökunta keräsi kilometrejä maailmanympärysmatkan verran. Reitti kulki Torniosta Afrikan ja Etelä-Amerikan kautta Aasiaan ja sieltä takaisin lähtöpisteeseen. Reitti kattoi maat, josta opiston opiskelijat ovat kotoisin.

Maailmanympärimatka kesti noin puolitoista vuotta, alkaen elokuusta 2021 ja päättyen joulukuuhun 2022. Maaliin päästiin tavoiteajassa, vaikka välillä viikkoja kestävät valtamerten ylitykset veivät uskoa aikataulussa pysymiselle.

Kilometrejä kertyi yhteensä 39 494. Tapa kerätä kilometrejä oli vapaa. Henkilökunta keräsi vapaa-ajalla kilometrejä mm. pyöräillen, kävellen, pelaamalla sulkapalloa, uiden ja hiihtäen. Opistolle hankittiin myös kuntopyöriä. Ne olivat henkilökunnan vapaassa käytössä. Esimerkiksi Teams-palavereita pidettiin samalla kuntopyörällä polkien. Henkilöstö keräsikin yhteensä 1323 kuntopyöräkilometriä.

Kilometrien kertymistä seurattiin joka maanantai. Jokainen sai ilmoittaa edellisen viikon aikana kertyneet kilometrit. Apuna kilometrien seuraamisessa oli useimmilla älykello. Matkan etenemistä maailmankartalla päivitettiin viikoittain opiston digitaalisille infotauluille. Lisäksi matkan varrelta tehtiin päivityksiä opiston sosiaalisessa mediassa.

Maailmanympärimatka oli hyvinvointitempaus, joka toi positiivista nostetta henkilökunnan liikkumiseen. Henkilökunta osallistui tempaukseen aktiivisesti. Esimerkiksi moni kertoi liikkumisen monipuolistuneen ja peruskuntolenkkien määrän lisääntyneen. Lisäksi tempaus toimi hyvänä motivaattorina liikkumiselle. Osa totesi myös asenteen muuttuneen myönteisemmäksi, kun on huomannut liikkumisen hyvät vaikutukset jaksamiseen ja mieleen.

Peräpohjolan Opiston henkilökunta palkittiin Lapin liikkuvimpana työpaikkana Lapin Urheilugaalassa keväällä 2022. Henkilökunta suosittelee haastetta myös muille organisaatioille. Kuka rohkenee tarttua haasteeseen?