You are currently viewing Haemme suomen kielen ja viestintätaitojen opettajaa

Haemme suomen kielen ja viestintätaitojen opettajaa

  • Artikkeli julkaistu:24 maaliskuun, 2022

Jokainen tarvitsee yhteisön. Me Peräpohjolan Opistossa teemme yhdessä työtä sen eteen, että jokaisella on turvallinen ja tasa-arvoinen yhteisö kohdata, kehittyä ja oppia uutta. Tähän työhön haemme lisää voimaa.

Oletko Sinä meidän tiimimme uusin jäsen?

Haemme Suomen kielen ja viestintätaitojen opettajaa, jolla on hyvä ammattitaito ja oikea asenne.

Tulet ensisijaisesti opettamaan Opistomme maahanmuuttajataustaisille opiskelijoille suomen kieltä ja kulttuuria. Lisäksi tehtäviisi kuuluu muita opetustehtäviä.

Työtehtäviin kuuluu myös verkkopedagogiikan kehittämistä ja digitaalisten ratkaisujen luomista opetukseen. Kaikki opetushenkilökuntamme jäsenet osallistuvat myös Opiston hanke- ja kehittämistoimintaan.

Etsimme innostunutta, kehittämisorientoitunutta opetusalan ammattilaista, jolla on näyttöä pedagogisesta osaamisesta ja näkemystä monialaisen työelämän tarpeista, kykyä verkostoitua sekä toimia yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.

Odotamme sinulta:

  • Ylempää korkeakoulututkintoa
  • Perus- ja aineopintoja (60 op) suomen kielestä tai suomi toisena ja vieraana kielenä opinnoista suoritettu vähintään aineopinnot
  • Opettajan pedagogista pätevyyttä
  • Hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja ja kehittävää työotetta
  • Erinomaisia organisointi- ja koordinointitaitoja
  • Oma-aloitteisuutta ja innovatiivisuutta sekä proaktiivista työotetta

Arvostamme

  • Työkokemusta maahanmuuttajien opettamisesta
  • Toiminnallisten menetelmien hallintaa
  • Kokemusta ja osaamista verkkopedagogiikasta
  • Kykyä vahvistaa yhteisöllisyyttä
  • Erinomaista englannin kielen taitoa

Tarjoamme:

  • Monipuolisen tehtävän, jonka sisältöä voit itse kehittää
  • Mahdollisuuden kasvaa työroolissa
  • Yhteisöllisen ja innostuneen työympäristön
  • Hyvät henkilökuntaedut sekä tiimin tuen omalle työlle

Työn aloitus 1.8.2022 tai sopimuksen mukaan, työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva. Noudatamme yksityistä opetusalaa koskevaa työehtosopimusta. Tehtävässä on 6 kuukauden koeaika.

Lisätietoja rehtori Tatja Karvonen p. 050-5903744, pe 25.3 klo 8.30-9.30, ti 29.3 klo 15-16 ja ti 5.4 klo 15-16.

Toimita videohakemuksesi (max. 3min.) ja ansioluettelosi 27.4.2022 mennessä rekry@ppopisto.fi Otsikkoon ” Suomen kielen ja viestintätaitojen opettaja”. Videohakemus siten, ettei se tuki sähköpostia esim. piilotettuna Youtube-videona.